Miksi NavisecNavisec ProNavisec AI ActHinnoitteluOta yhteyttäVaraa esittely

Kouvolan Vesi

Kouvolan Vesi on käyttänyt Navisecia jo vuodesta 2017

”Navisecin jatkuva kehitys on yksi palvelun parhaista puolista. Lisäksi Navisecin seurantatyökalujen avulla on helppo varmistaa, että kaikki suorittavat tarvittavat koulutukset.”

Kouvolan Vesi Oy on käyttänyt Navisecia vuodesta 2017 lähtien. Vuosien aikana koulutuspalvelussa on tapahtunut selvää kehitystä, minkä ansiosta palvelun käyttö on miellyttävää ja hyödyllistä vuosi toisensa jälkeen.

Kouvolan Veden henkilöstö on kokenut Navisecin käytön miellyttäväksi. Siitä kertoo pitkä käyttöaikakin. Navisec-oppimisympäristöä kuvataan näppäräksi ja helppokäyttöiseksi. Sen koulutusosiot ovat selkeitä, joten tutustumiseen ei tarvitse käyttää ylimääräistä aikaa ja halutut osiot löytyvät nopeasti.

Kerran vuodessa Navicre ja Kouvolan Vesi pitävät yhteisen palaverin, jossa käydään läpi alustan uudistukset, toiveet tulevalle sekä muut palautteet. Kehitystä on nähtävissä erityisesti Navisecin raportointi- ja seurantatyökaluissa, joiden käyttö on helpottunut merkittävästi vuodesta 2017. Kouvolan Veden mielestä Navisecin jatkuva kehitys on yksi palvelun parhaista puolista.

Kaikki Kouvolan Veden yli 50 työntekijää käyvät vuosittain Henkilöstön tietoturva- ja tietosuojakoulutuksen. Koulutuksen vuosittainen uusiminen on tärkeää, sillä vuoden aikana teknologiassa ja tietosuojasäädöksissä voi tapahtua suuriakin muutoksia. Näin myös varmistetaan, että tärkeät asiat ovat tuoreessa muistissa. Lisäksi kaikki henkilötietoja käsittelevät henkilöstön jäsenet käyvät erillisen Vastuuhenkilön GDPR-koulutuksen, jolla varmistetaan asiakkaiden henkilötietojen asianmukainen käyttö. Koulutusten suorittamista on helppoa seurata Navisecin seurantatyökalujen avulla, joten voidaan varmistua, että kaikki suorittavat tarvittavat koulutukset.

Tilaa suoraan verkosta tai keskustele asiantuntijamme kanssa.

Voit ottaa Navisecin käyttöön suoraan verkosta tai aloittaa lyhyellä keskustelulla asiantuntijamme kanssa. Autamme valitsemaan sopivan kokonaisuuden ja suunnittelemaan käyttöönoton organisaationne tarpeisiin.

Navisec-tiimin asiantuntija
Navisec-tiimi Paikalla arkisin 8–16

Mietitkö, mikä ratkaisu sopii teille parhaiten? Ota yhteyttä, niin käydään tarpeenne yhdessä läpi ja rakennetaan selkeä tapa aloittaa.

044 9020 330 myynti@navicre.fi