admin
Perehdyttäminen voidaan mieltää työntekijän näkökulmasta pakolliseksi pahaksi, jossa katsellaan kasoittain Power Point -esityksiä, täytellään lomakkeita ja keskustellaan esimiehen kanssa uuteen työhön liittyvistä asioista. Parhaassa (tai pahimmassa) tapauksessa perehdytys kestää monta päivää, sisältäen kuitenkin usean tunnin verran tyhjäkäyntiä. Organisaatioissa, joissa on monta yksikköä ympäri Suomen, perehdytys on usein yksikön vetäjän vastuulla. Tämä aiheuttaa tilanteita, joissa eri...
Lue lisää
Järvenpään kaupungissa on tänä vuonna ohjeistettu, että koko henkilöstö käy yleisen tietoturva- ja tietosuojakoulutuksen. Sen lisäksi useat ammattiryhmät käyvät omaan työhönsä kohdennetun koulutusosion. Se tarkoittaa tietosuojavastaava Mirella Miettiselle 2300 työntekijän ja lisäksi vielä luottamushenkilöiden koulutuksen valvomista. ”Lokakuussa kun katsoin, kaikki eivät vielä olleet käyneet koulutusta. Niissä ammattiryhmissä, joissa asia on tärkeä, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa,...
Lue lisää
”Tämä on ainoa järkevä tapa hoitaa tietoturva- ja tietosuojakoulutus”, Ylä-Savon ammattiopiston tietohallintopäällikkö Ari Partanen sanoo Navisec-verkkokoulutuksesta, jonka voi käydä ajasta ja paikasta riippumatta. Partasen vastuulla on koulutuskuntayhtymän ICT-ympäristö. Henkilökuntaa talossa on noin 200, opiskelijoita noin 2000. 200 ihmisen kokoaminen auditorioon, vaikka useammassakin ryhmässä, kuuntelemaan luennoimista tietosuoja-asetuksen vaatimuksista, ja vielä oppimaan asian, ei toimi. Siksi oman...
Lue lisää
Keravan ja Tuusulan tietosuojavastaavana toimiva Tiina Hakkarainen tutustui Navisec-verkkokoulutusjärjestelmiin toimiessaan Mäntsälän kunnan sosiaali- ja terveyspalvelussa. Nykyiseen työhönsä hän siirtyi tämän vuoden alussa. ”Tietosuojavastaava toimii johdon, henkilöstön ja rekisteröityjen tukena tietosuoja- ja tietoturva-asioissa”, hän kuvaa työtään. Navicren koulutuksista Hakkaraisella on paljon kokemusta. ”Olen käyttänyt oikeastaan kaikkia tuotteita. Mäntsälässä painopiste oli sosiaali- ja terveyspuolen moduuleissa. Yleinen tietosuoja-...
Lue lisää
Ol­li Ve­ne­mies jat­kaa myös en­ti­ses­sä roo­lis­saan sa­maan kon­ser­niin kuu­lu­van oh­jel­mis­toy­ri­tys Fin­nish Net So­lu­tion­sin va­ra­toi­mi­tus­joh­ta­ja­na. ”Tie­to­tur­van ja tie­to­suo­jan mer­ki­tys ko­ros­tuu jat­ku­vas­ti ja or­ga­ni­saa­tiot tar­vit­se­vat työ­ka­lu­ja näi­den asioi­den kou­lut­ta­mi­seen, hal­lin­taan ja seu­ran­taan”, Ve­ne­mies sa­noo. Toi­min­tan­sa al­ku­vai­heis­sa Na­vic­re to­teut­ti tie­to­jär­jes­tel­mien toi­mi­tuk­siin liit­ty­viä kon­sul­toin­ti­toi­mek­sian­to­ja. Seit­se­män toi­min­ta­vuo­den jäl­keen ryh­dyt­tiin ke­hit­tä­mään omaa tuo­tet­ta, Na­vi­sec- verk­ko­kou­lu­tus­jär­jes­tel­mää. En­sim­mäi­si­nä myy­tä­vi­nä tuot­tei­na oli­vat tie­to­tur­van ja...
Lue lisää
To­teu­ta EU:n tie­to­suo­ja-ase­tuk­sen vaa­ti­mus­ten en­sim­mäi­nen toi­men­pi­de. Kou­lu­ta ko­ko hen­ki­lös­tö verk­ko­kou­lu­tuk­sel­la tie­to­suo­ja- ja tie­to­tur­va­tie­toi­suu­teen.
Lue lisää
Th­ree Plus Group Oy os­ti Na­vic­re Oy:n ko­ko osa­ke­kan­nan. Yh­tiön omis­ta­nut Pa­si Ant­ti­la jat­kaa edel­leen yh­tiön toi­mi­tus­joh­ta­ja­na.
Lue lisää
Pe­reh­dyt­tä­mi­sel­lä on suu­ri vai­ku­tus työn tuot­ta­vuu­teen, laa­tuun, työ­tur­val­li­suu­teen ja hen­ki­lön si­tou­tu­mi­seen. Ra­ken­na hen­ki­lös­tön pe­reh­dy­tyk­set verk­koon Navisec Flex -verk­ko­kou­lu­tus­jär­jes­tel­mäl­lä.
Lue lisää
Tie­to­tur­van ja tie­to­suo­jan pe­ru­sa­siat vies­tit­tä­vä verk­ko­kou­lu­tus so­vel­tuu luot­ta­mus­hen­ki­löi­nä toi­mi­vil­le. Luot­ta­mus­hen­ki­löi­den on hy­vä pe­reh­tyä oman toi­min­ta­ken­tän mu­kai­siin tie­to­suo­ja- ja tie­to­tur­va­käy­tän­töi­hin ja lain­sää­dän­töön. Na­vic­rel­la on kun­tien luot­ta­mus­hen­ki­löil­le suun­nat­tu tie­to­suo­jan ja tie­to­tur­van verk­ko­kou­lu­tus­mo­duu­li. Kou­lu­tus pi­tää si­säl­lään tie­to­suo­ja- ja tie­to­tur­vao­sion, lain­sää­dän­nön kes­kei­set alueet ja luot­ta­mus­hen­ki­lös­tön toi­min­nan hy­viä käy­tän­tö­jä. Uu­des­sa luot­ta­mus­hen­ki­löil­le so­vel­tu­vas­sa Na­vi­sec- tie­to­suo­jan ja tie­to­tur­van verk­ko­kurs­sis­sa hyö­dyn­ne­tään ly­hyi­tä ani­maa­tioi­ta....

1 2